
Kroatia
Nuoret
Sunce
Taidot - pätevyydet
Aloitteet ja poliittinen sitoutuminen: Sunce puolustaa tehokkaasti ympäristönsuojelua ja kestäviä käytäntöjä lobbaamalla, kampanjoimalla ja tekemällä yhteistyötä päättäjien kanssa paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tähän kuuluu päätöksentekoprosesseihin vaikuttaminen ja ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä edistävän politiikan ajaminen.
Koulutus ja tiedotus: Organisaatio on erikoistunut kouluttamaan ja lisäämään tietoisuutta ympäristökysymyksistä ohjelmien, kuten Green Excursions -ohjelman, avulla. Ne ovat suunnattu kaikenikäisille opiskelijoille ympäristötaitojen ja vastuullisuuden edistämiseksi. Sunce järjestää koulutustyöpajoja, seminaareja ja kampanjoita saadakseen yhteisöt ja yksilöt mukaan ympäristönsuojelutoimiin.
Yhteistyö ja kumppanuudet: Sunce tekee yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Näitä tahoja on esimerkiksi valtion virastot, voittoa tavoittelemattomat organisaatiot, yritykset ja paikalliset yhteisöt. Sidosryhmien avulla voidaan hyödyntää resursseja ja asiantuntemusta yhteisiin ympäristötoimiin. Organisaatio edistää ja rakentaa yhteistyötä tiedonvaihdon ja -jakamisen helpottamiseksi, sekä valmistelee yhteisiä aloitteita ja koordinoituja ponnisteluja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi.
Kapasiteetin kehittäminen ja koulutus: Sunce kehittää henkilöstönsä, vapaaehtoistensa ja kumppaniorganisaatioidensa valmiuksia koulutusohjelmien, työpajojen ja tiedonjakoaloitteiden avulla. Näillä parannetaan ihmisten taitoja ja tehokkuutta ympäristönsuojelutoimissa. Tähän sisältyy teknisen asiantuntemuksen tarjoaminen, parhaiden käytäntöjen jakaminen ja verkostoitumismahdollisuuksien helpottaminen, jotta yksilöt ja organisaatiot voivat ryhtyä toimiin ympäristöasioissa.
YHTEYSTIEDOT:
info@sunce-st.org +385 21 360 779
Vaikutus
Yhteisön vaikutus: Sunce on aktiivisesti yhteydessä paikallisiin yhteisöihin aloitteiden, koulutuksen ja yhteistyöprojektien kautta. Edistämällä ympäristötietoisuutta ja kestäviä käytäntöjä Sunce parantaa yhteisön hyvinvointia ja edistää terveellisempää ympäristöä. Jätehuoltoaloitteiden ja rannikkoalueiden puhdistushankkeiden kaltaiset toiminnat parantavat suoraan paikallisia ekosysteemejä ja edistävät yhteisön jäsenten yleistä elämänlaatua.
Koulun vaikutus: Koulutusohjelmien, kuten Green Excursions ja työpajojen, avulla Sunce pystyy vaikuttamaan opiskelijoihin ja opettajiin. Tarjoamalla käytännön oppimiskokemuksia ja edistämällä tietoa ympäristöstä Sunce antaa seuraavalle sukupolvelle mahdollisuuden tulla yhteisöjen ympäristöjohtajiksi. Nämä ohjelmat rikastuttavat koulujen opetussuunnitelmia ja innostavat oppilaita ryhtymään toimiin kouluissaan ja yhteisöissään ympäristön suojelemiseksi.
Henkilökohtainen vaikutus: Suncen toiminnalla ja aloitteilla on syvä vaikutus yksilöihin. Suncella on mahdollisuus vaikuttavaa ihmisten asenteisiin, käyttäytymiseen ja elämäntapoihin. Koulutuksen ja tiedottamisen avulla Sunce kannustaa yksilöitä omaksumaan kestäviä käytäntöjä jokapäiväisessä elämässään, kuten vähentämään jätettä ja säästämään energiaa. Herättämällä ajatuksia ympäristövastuusta ja vaikutusmahdollisuuksista Sunce inspiroi yksilöitä tekemään positiivisia muutoksia sekä itselleen, että planeetalle.